Skip to content

Tietoa kuorosta

Addictio on laulajiensa syksyllä 2005 perustama helsinkiläinen kamarikuoro. Kuorossa on kolmisenkymmentä laulajaa, kaikki kokeneita kuorolaulajia. Syyskauden 2019 alusta kuoroa on johtanut Riku Laurikka.

Addiction perusideana on korkeatasoisen musiikin tekeminen ja uuden oppiminen ihmisten kesken, joille musiikki on addiktio, riippuvuus. Addictio syntyi laulajiensa innosta muodostaa oma kuoro, jossa saisi tehdä mahdollisimman monenlaista musiikkia, kokeillen ja korkeatasoisesti – hauskanpitoa unohtamatta. Alkuperäisestä noin 15 laulajasta joukko on kaksinkertaistunut, mutta edelleen tiivis yhteishenki rohkaisee heittäytymään niin musiikillisten kuin henkilökohtaistenkin rajojen yli.

Kamarikuoro Addiction perusohjelmistoon kuuluu perinteistä ja uutta suomalaista ja eurooppalaista sekakuoromusiikkia. Viime vuosina Addictio on esittänyt a cappella -ohjelmiston lisäksi myös orkesterisäestyksellisiä teoksia yhteistyössä muiden kuorojen ja orkesterien kanssa. Kuorolaiset ovat saaneet kokeilla myös näyttämöllistä ilmaisua: Addictio on esittänyt itse käsikirjoittamaansa ja Juulia Tapolan ohjaamaa tarinallista Kadonneet joululaulut -lastenkonserttia kolmena jouluna sekä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi iskelmämusiikista ammentanutta Ikivihreä Suomi -esitystä.

Ensimmäinen Addiction taiteellinen johtaja oli Anna Nora (o.s. Toivakka). Hänen jälkeensä Elisa Huovinen toimi Addiction taiteellisena johtajana vuoden 2013 alusta kevään 2019 loppuun.

Alusta asti periaatteena on ollut myös vierailevien johtajien kutsuminen erilaisiin konserttiprojekteihin. Tähän mennessä vierailijoita on ollut seitsemän: Merzi Rajala, Charles Barbier, Saara Aittakumpu (o.s. Perkola), Mikko Sidoroff, Edward Ananian-Cooper, Tuuli Lindeberg, Visa Yrjölä ja Elisa Huovinen, joka sai ensikosketuksen Addictioon jo keväällä 2012.

Addictio on osallistunut seuraaviin kuorokilpailuihin:

Tampereen Sävel -kuorokatselmus 2019, yksi kultaleima

  • Harald Andersén -kamarikuorokilpailu, Helsinki 2016
  • International Krakow Choir Festival “Cracovia Cantans” 2016
    • Kategoria Sacred Music, 1st place Golden Diploma
    • Kategoria Mixed Choirs, 3rd place Bronze Diploma
  • In…Canto sul Garda – International Choir Competition & Festival 2013
    • Kategoria Musica Traditionale, Gold II diploma
    • Kategoria Musica Religiosa, Gold II diploma
  • Tampereen Sävel -kuorokatselmus 2013, yksi kultaleima
  • Harald Andersén -kamarikuorokilpailu, Helsinki 2009
  • Malta International Choir Competition 2007
    • Kategoria Secular Music, Gold II diploma
    • Kategoria Folklore, Silver X diploma
  • Tampereen Sävel -kuorokatselmus 2007, kolme hopealeimaa